Johan Fredrik Hellman
3.10.1854 – 13.11.1917

Sukuhaaran kuvat

Lokakuun 3. päivänä 1854 rakas isäni Johan Fredrik Hellman näki päivänvalon Yli-torniolla, missä isoisämme niihin aikoihin toimi nimismiehenä. Isoisämme perheineen muutettua Ouluun kävi isäni siellä ruotsalaista lyseota ollen säännöllisesti luokkansa primus ja suorittaen ylioppilastutkinnon v. 1877. Koska isäni harras toivomus oli kerran valmistua papiksi, hän saman vuoden syyskuussa kirjoittautui opiskelijaksi Helsingin Yliopistoon, jonka rehtorina silloin toimi Zachris Topelius.

Jo opiskeluaikansa ensi vaiheessa sai isäni kokea elämänsä ehkä raskaimman koettelemuksen, kun hänen täytyi todeta, etteivät hänen syntymästä saakka heikot silmänsä kestäneetkään opiskelua, varsinkin kun hepreankielen kirjaimiston lukeminen erikoisesti rasitti hänen heikkoa näköään. Hän kyllä koetti turvautua esilukijaankin, jona toimi eräs hänen hyvä ystävänsä, mutta tämäkin apukeino osoittautui ajan pitkään mahdottomaksi sekä käytännöllisistä että taloudellisista syistä. Näinollen hänen oli pakko, niin raskasta kuin se olikin, keskeyttää opintonsa yliopistossa. Tyydytystä tuotti hänelle kuitenkin myöhemmin se, että hän suoritettuaan v. 1908 vaaditun tutkinnon Oulun tuomiokapitulissa sai oikeuden julistaa sanaa sekä kirkoissa että rukoushuoneissa. Jumalan sanan julistaminen oli isälle kallis elämäntehtävä. Erikoista hänen saarnatessaan oli se, että hän luki pitkätkin tekstinsä virheettömästi ulkoa, minkä teki mahdolliseksi hänen syvä raamatuntuntemuksensa ja erittäin hyvä muistinsa. Vaikka hän heikon näkönsä takia näin joutui keskeyttämään opiskelunsa, niin hänen elämänsä pääharrastuksena oli silti intensiivinen Raamatun tutkiminen. Lukiessaan hänen oli pakko käyttää kaksia vahvoja silmälaseja päällekkäin, jopa joskus vielä suurennuslasiakin lisäksi.

Kun opintie oli näin äkkiä katkaistava, oli keksittävä uusi toimeentulon mahdollisuus. Todennäköisesti isoisämme kehoituksesta isäni osti v.1880 3 km Oulusta sijaitsevan Hintan maatilan, johon kuului 35 torppaa sekä suuret metsät ja viljelykset, jopa luonnonniittyjäkin Limingassa saakka.

V. 1883 isäni solmi avioliiton äitimme Elisabeth Bouchtin kanssa, joka tällöin otti harteilleen myös hänelle aivan oudon tehtävän suuren maatilan emäntänä. Mikäli me lapset saatoimme ymmärtää, ei meidän vanhemmillamme kummallakaan ollut lainkaan ns. maahenkeä, mutta tunnollisesti he silti yrittivät parhaansa laajan maatilan hoidossa. Järjestyksen miehenä isä teki kaikkensa saadakseen maatilan hyvään kuntoon. Ei hän silti jättänyt kirjallisia harrastuksiaan, vaan toimitti hengellisiä aikakauslehtiä ja suoritti käännöstöitä. Näille tehtäville hän nimenomaan omistautui sen jälkeen, kun hän vuonna 1900 oli myynyt Hintan tilan. Äidissämme hänellä oli uskollinen kirjuri, joka suuresta lapsilaumasta huolimatta aina oli valmis isäämme auttamaan. Kun me tyttäret vartuimme, saimme jokainen vuorollamme toimia isämme sihteereinä, mikä oli erittäin kehittävää ja mieluista. Isämme oli tarkka sanelija. Välihuomautukset hän sanoi aina ruotsiksi. Tässä pari esimerkkiä: "Niin kauan kuin, skilda ord, kauan utan v. Enkelt V och c, Victor Hellman." Muiden tehtäviensä lomassa isä harrasti "kotitarpeeksi" runoilemista. Näitä runojaan hän sepitti pyynnöstäkin eri tilaisuuksiin sekä sukulaisille että ystäville. Esitän tässä muutamia niistä.

Isäni koulupoikana Anni-tädillemme sepittämä runo kuuluu:

"Tuota Annikka alati
Toivottelit, voivottelit,
Hartahastikin halusit:
Oi, jos saisin mä omaksi
Almanakan antimeksi
Itsepäällisen pianki.
Silloin päiviä pitäisin,
Annan päivät arvatenki,
Milloin mieleni tekisi,
Kulloin päähäni pistähtäisi.
Käskisinki, kutsuisinki
Vierahia viisin, kuusin,
Yltäkyllä ystäviä. –
Jo nyt pääsit, Anni armas,
Tuosta suuresta surusta,
Halustasi hartahasta:
Täss' on Annikka sinulle,
Almanakka Annikalle,
Itsepäällinen peräti.
- - - - - -
Jussi Joulun joutuessa
Tämän muistoksi mukasi
Antoi Anni-siskoselle."

Oulussa olevien sukulaisten puolesta isä kirjoittionnittelun Kalle-sedälle ja Dutta- tädille Erkki-pojan syntymisen johdosta,

"Poian pienoisen tulosta,
Elämästä esikoisen,
Synnystä sulon urohon,
- - -".

Isällä oli vielä eräs omalaatuinen taiteellinen harrastus, jolla hän ilahutti meitä lapsia ja muitakin, nimittäin silhuettileikkaus. Hän leikkasi vapaalla kädellä. silhuetteja, varsinkin eläimistä ja puista. Tämä rakkaus luontoon ja eläinten maailmaan tuli sitten perintönä lapsille ja lapsenlapsillekin. Näistä isän silhuettileikkauksista meillä on hallussamme eräitä, joita hän oli koulupoikana leikannut voitoksi joihinkin arpajaisiin. Tauno-veli oli perinyt isältä tämän taidon.

Lopuksi haluaisin luonnehtia isäämme puolisona ja perheenisänä. On suuri armo ja siunaus, kun meille lapsille on jäänyt vanhempiemme keskinäisistä suhteistakin niin ehyt ja esimerkillisen kaunis muisto, siitä huolimatta, että he luonteiltaan olivat monessa suhteessa niin erilaisia. Eräs ihailtava piirre heillä oli yhteinen: he eivät koskaan valittaneet elämän monien taakkojen alla, vaan alistuivat nöyrästi Jumalan johdatukseen kaikessa. Isä oli niin liikuttavan hellä äitiämme kohtaan, ettei ole ihme, jos heitä vielä vanhemmallakin iällä kutsuttiin "nuoreksi pariksi". Isä tunsi itsensä yksinäiseksi ja avuttomaksi äidin joskus ollessa matkoilla, samoinkuin aikoinaan isoisämmekin, jos hänen puolisonsa oli matkoilla, jolloin hän kirjeessään valitti: "Här sitter jag som en pelikan i öknen och som en uggla i de förstörda städerna". Isäni hellä ihailu äitiäni kohtaan kuvastuu selvästi seuraavasta hänelle "väskyn" mukana omistetusta runosta, jonka saanen vielä esittää:

"Tässä ompi omituinen, työ on väsky välttäväinen,
Betylle perki hyvälle, pikku Betty piikaselle
Bouchtin suuresta suvusta, sukunsa suloisimmalle
Immelle ihanimmalle, vaimoista vakavimmalle,
Morsiolle moittehitta, kositulle kaunihille.
Siihen kätkeä sopivi, sinne panna passannevi
Kuelmansa kulkiessa, virkninkinsä viinimmänkin,
Työnsä muunkin matkustaissa. Vielä sitten sitä tätä,
Niinkuin nisut säästämänsä, ässät äsken valmistetut,
Piparkakut kaunihimmat, omenat ihanimmatki,
Appelsiinit oivalliset".

Esikuvallinen oli isämme kristittynä. Sen me lapsetkin vaistosimme, että hän ahkeroitsi vaeltaa puhtaalla omallatunnolla Jumalan kasvojen edessä. Taistelua tuotti hänelle hänen kiivas luonteensa. Eräänkin kerran, kun hän oli siitä murheissaan, kokosi hän perheensä ympärilleen, pyysi ensin nöyrästi kiivauttaan anteeksi ja pyysi sitten lukemaan seuraavan raamatunlauseen: "Ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne tehdä vastarintaa, ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä". Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan lisäksi hän pyysi erään lapsista tekstaamaan hänelle suurilla kirjaimilla yllämainitun raamatunlauseen, jonka hän halusi kiinnittää kirjoituspöytänsä yläpuolelle, että se olisi häntä siinä muistuttamassa. Jumalan sana oli isällemme yli kaiken rakas. Hänen raamatuntuntemuksensa olikin niin laaja, että häneltä oppineetkin tiedustelivat, mistä erinäiset raamatunlauseet olivat löydettävissä. Eräs isämme kirjallinen tuote onkin "Tärkeimmät raamatunlauseet" aakkosellisessa järjestyksessä.

Isällämme oli pohjaltaan optimistinen, iloinen ja leikkisä luonne. Kaunis muisto on meille jäänyt siitäkin, kuinka suurta iloa isämme tunsi, kun hän saattoi auttaa jotakin köyhää ja ruokkia nälkäistä. Isämme elämän tunnuslauseeksi voisimme panna seuraavan raamatunlauseen:

"Sinä olet ahdistettu ja köyhä, mutta katso, sinä olet rikas." Siunattu olkoon rakkaan isämme muisto.

Aili Kunila
Kirjoitus julkaistu v. 1963 jouluviestin yhteydessä.

Johan Fredrik Hellman, Janne, syntyi 3. päivänä lokakuuta 1854 Ylitorniolla ollen Fredrik Mauritz ja Henrika Carolina Hellmanin ensimmäinen poika. Hän sai päästötodistuksen Oulun ruotsalaisesta Lyseosta ja suoritti ylioppilastutkinnon v. 1877. Samana vuonna hän aloitti hist.-fil. ja jumaluusopilliset opinnot Helsingin Yliopistossa, mutta joutui keskeyttämään ne jo vajaan lukuvuoden kuluttua heikentyneen näkönsä vuoksi. V. 1910 hän suoritti saarnalupatutkinnon Oulun Tuomiokapitulissa. Seurapuhujana ja raamatunselitysten pitäjänä hän oli toiminut ahkerasti jo aikaisemminkin. Hintan maatilaa Oulujoella hän viljeli vv. 1880–1900. Kirjailijana hän julkaisi mm. "Tärkeimmät Raamatunlauseet" v. 1887, suomensi ja kustansi P. Fjellstedt'in Selitysraamatun Uuden Testamentin osat ( = 5. ja 6.), ruotsinsi L. L. Laestadiuksen Kirkkopostillan, suomensi "Hulluinhuonelaisen" ja "Huutavan ääni korvessa" ym. Hän toimitti vv. 1889–90 Kristeligt Månadsblad -, vv. 1891–99 Röster frän Sion- sekä v:sta 1900 kuolemaansa asti Kolkuttaja-nimistä lehteä ja vv. 1908–1916 viikkolehtistä "Rauhan Tervehdys". Janne Hellman kuoli Oulussa marraskuun 13. päivänä 1917 63-vuotiaana. Tammikuun 6. päivänä 1883 hänet oli vihitty avioliittoon Elisabeth (Betty) Boucht'in kanssa.