Sukulaisia Raahessa

Viimeksi kuluneina vuosisatoina on Hellman-suvullamme ollut useita yhteyksiä Raaheen, joka on sulkenut piiriinsä muinaisen Salon emäseurakunnan jo pieneksi supistuneen kantaseurakunnan, Saloisten seurakunnan ja pitäjän. Seuraavassa tarkastelussa olen omien kokemusteni lisäksi käyttänyt hyväksi teosta "Satavuotismuisto 18¹²/_VI16–19¹²/_VI16", "Oulun Hellman-suku ja -sukuseura" ja Thomas Stenbäckin "Historiallisia kuvauksia Raahesta ja Saloisista".

Thomas Stenbäck oli molempien Hellman-esivanhempiemme esi-isä, Fredrik Mauritzin äidinäidin isä ja Henrika Carolinan isänäidin isä, syntynyt Ilmajoella 1713, kuollut Limingassa 1776. Pisimmän päivätyönsä Thomas Stenbäck suoritti Raahen ja Salon (Saloisten) kirkkoherrana, eli vuodet 1757–1773.

Kirjassa "Äitini suvun tarina" (Stenbäckin suku) Jenny Paulaharju antaa kuvauksen Thomas Stenbäckin luonteenominaisuuksista: "Hänen lannistumaton toimintahalunsa, jyrkkä mielenlaatunsa ja suorapuheisuutensa sekä vääjäämätön omalla kannallaan pysymisensä lienevät eteläpohjalaisia sukuperintöjä, jotka saattoivat palvella hyviä ja hyödyllisiä asioita silloin, kun maata yritettiin sodan, hävityksen ja moninaisen muun sekasorron jälkeen uudelleen asua. – Monipuoliseksi kulttuuripersoonallisuudeksi ja laajoista tiedoistaan tunnetuksi mieheksi häntä varmaan osaltaan kasvatti se korkeahenkisten harrastusten ilmapiiri, jossa hän lapsuudestaan parhaisiin miehuusvuosiinsa saakka sai liikkua. Mutta se, joka on lukenut hänen "ruumissaarnojansa", on kohdannut myös syvällisen, kilvoituksessa rehellisen kristityn, jolle oman ja toisten sielun pelastus oli tämän elämän tärkein asia."

Thomas Stenbäckin kirkkoherraksi nimityksen aikoihin kirkolliset olot Raahen-Salon kirkkoherrakunnassa olivat sekavat. Papiston ja kappeliseurakunnan Salon talonpoikien välillä oli jo yli kymmenen vuoden ajan vallinnut katkera riita Salon kirkossa pidettävien jumalanpalvelusten lukumäärästä. Tästä oli ollut seurauksena paitsi jatkuva epäsäännöllisyys jumalanpalvelusten pitämisessä Salon kirkossa myöskin tämän kirkon ja Salon pappilan kunnossapidon ja korjaustöiden laiminlyöminen. Stenbäck ryhtyi ajamaan ehdotusta Raahen-Salon papiston lisäämiseksi ja sai vihdoin vuonna 1764 aikaan sovintoratkaisun, jonka mukaan Salon asukkaat tyytyivät siihen, että Salon kirkossa pidettiin saarna joka toisena sunnuntaina ja että Raahen-Salon kirkkoherrakunnan kaikki jäsenet yhteisesti palkkasivat apulaisen kappeliseurakuntaa varten.

Kirkollisen toimintansa ohella Stenbäck harrasti historiallista tutkimusta. Huomattavimpana tuloksena tästä syntyi edellämainittu "Historiallisia kuvauksia Raahesta ja Saloisista", alunperin ruotsinkielisenä "Beskrifning öfver Brahestad o. Salo Sockens historik". Käsikirjoitus valmistui 1769 ja painettiin. Oulun maakunta-arkistossa on hänen kirjoittamansa laajempi käsikirjoitus Raahen ja Salon kirkkoherrakunnan historiasta. Se sisältää noin 130 liuskaa pienellä käsialalla kirjoitettua ruotsinkielistä tekstiä sekä joukon piirroksia. Tätä teosta ei ole painettu ennenkuin Helsingin teknillisen korkeakoulun eläkkeellä oleva rehtori, Saloisissa lapsuutensa kesiä ja myöhemminkin viettänyt professori Martti Levón tarttui toimeen, käännätti ja painatti nämä liuskat.

Thomas Stenbäck lähtee teoksessaan Salon seurakunnan alkuvaiheista. Hän kertoo, että niin varhain kuin vuonna 1249, eli samana vuonna kuin tehtiin Hämeen ristiretki, täällä Pohjanlahden Perämeren rannikolla kirkollinen elämä oli edennyt jo niin pitkälle, että käytiin väliraja Pietarsaaren emäseurakunnan ja Salon silloisen kappeliseurakunnan välille Kalajoella Siiponjokeen kohtaan, jossa on "korkea hiekkamäki". Olen käynyt tuolla hiekkamäellä, jossa Siiponjoki kulkee syvälle uurtamassaan uomassa. 80 vuotta myöhemmin tiedetään Salon olleen jo emäseurakunta, jonka pohjoisrajana oli Oulujoki, itärajana Novgorodin valtakunta, etelärajana mainittu Siiponjoki ja länsirajana Pohjanlahti.

Thomas-esi-isä kertoo muistiinpanoissaan monipuolisesti ja yksityiskohtaisesti niin kirkollisista kuin maallisistakin oloista Raahen-Salon alueella, johon silloin kuuluivat vielä Vihanti ja nykyinen Pattijoki. Kun Salon pappila, johon hän perheineen muutti 1757, oli huonokuntoinen, suoritettiin jo vuonna 1758 katselmus, jonka pöytäkirja Thomas Stenbäckin tekemine piirroksineen pappilan alueesta ja sen rakennuksista, on teoksessa. Samoin sieltä löytyy piirros seudun senaikaisesta tiestöstä. Tiettävästi tällä esi-isällämme on ollut myöskin talo Raahessa.

Thomas Stenbäck tuli nimitetyksi Limingan seurakunnan kirkkoherraksi 1773, siirtyi sinne rovastin arvonimen saatuaan 1774, mutta kuoli jo vuonna 1776.

Kantaisämme Fredrik Mauritz Hellman, syntyi Pyhäjoella 1816, kuoli Oulussa 1898. Serkku Gustaf Cannelin piirsi hänelle aakkosten mallit, minkä jälkeen hän opetteli itsekseen lukemaan ja kirjoittamaan. Vuonna 1835 hän lähti Raaheen, missä oli puhtaaksikirjoittajana Salon tuomiokunnan tuomari Johan Fredrik Gottsmanilla ja hänen jälkeensä tuomari Kilgrenillä. Fredrik Mauritz Hellman oli Raahessa vuoteen 1841 ja oppi sinä aikana käyttämään puheessa ja kirjoituksessa hyvin sekä suomea että ruotsia, mikä myöhempää virkauraa silmälläpitäen oli arvokas oppi. Kun Raahe oli näin tullut tutuksi, voi olettaa, että esi-isämme, tultuaan Ylitorniolta takaisin syntymäpitäjäänsä Pyhäjoelle nimismieheksi 1858, hän ja perheensäkin piti jonkinlaista yhteyttä Raaheen sitä seuranneiden yhdeksän vuoden aikana, minkä jälkeen perhe muutti kauemmaksi, Ouluun.

Kun sitten mennään kantavanhempien lasten sukuhaaroihin, tulee II sukuhaaran kohdalla raahelaiseksi vain Knuut (Kyyni) Ossian Reinilä, syntynyt 1884 ja kuollut 1952 Oulussa. Kyyni-setä oli Raahessa opettajana 1910–1923, ensin alkeiskoulussa 10–11 ja 13–14, sitten keskikoulun nuorempana lehtorina 1914–1923 sekä jatkoluokkien luokanopettajana 1915–1923, ollen myöskin keskikoulun rehtorina ja jatkoluokkien johtajana 1916–1922, mutta pyysi vapautusta näistä toimista 1917–1922, kun aikaisempi rehtori Gustaf Wangel, jonka venäläinen hallinto oli erottanut tuosta tehtävästä vuonna 1917, vapautui maan itsenäistymisen kautta vieraan vallan painostuksesta.

IV sukuhaaran, Maria Hellmanin, syntynyt Ylitorniolla 1856, kuollut Oulussa 1891, jälkeläisistä on sitten Raahessa ollut suuri joukko. Avioliitosta Petter Wilhelm Rehnbäckin kanssa syntyi lapsia kuusi, kaikki Oulussa, mutta perhe muutti 1892 Raaheen isän tullessa Salon kihlakunnan kruununvuodiksi. Kaikki lapset kävivät ensin koulua Raahessa ja tulivat ylioppilaiksi Oulussa, kun Raahessa ei siihen aikaan ollut vielä ylioppilastutkintoon johtavia oppikoululuokkia. Raaheen oli jo vuonna 1882 perustettu valtakunnan ensimmäinen ylemmän asteen kauppaoppilaitos, jonka kävivät tyttäret Eeva ja Elsa. Kun sitten Raahen naisseminaari aloitti toimintansa vuonna 1896, kaikki viisi tytärtä suoritti siellä kansakoulunopettajatutkinnon joko käymällä koko koulun läpi tai hospiteeraamalla. Näistä Aino oli valmistuttuaan vuonna 1912 opettajaksi sellaisena Pattijoella, Saloisissa ja Raahessa vuoteen 1931, jolloin muutti Helsinkiin, ja eläköidyttyään Ouluun, missä eli yli 102-vuotiaaksi.

Isoisäni Wilhelm Rehnbäck oli pian Raaheen tulonsa jälkeen joutunut luottamustoimiin, muun muassa kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajaksi ja rahatoimikamarin, mikä vastaa nykyistä kaupunginhallitusta, puheenjohtajaksi. Hän oli keskeisellä paikalla haettaessa Raahen kansakoulunopettajaseminaaria. Mielenkiintoisella tavalla tämä tuli eteeni, kun jouduin kaupunginjohtajana etsimään keinoja 1960-luvun lopulla, kun oli tiedossa Raahen seminaarin lakkauttaminen, uuden arvokkaan valtion laitoksen saamiseksi samalle paikalle. Silloin sain todeta Oulussa maanmittauskonttorissa, että isoisäni aikoinaan muotoilema Raahen seminaarille annettavan alueen luovutuspäätös antoi hyvät lähtöasemat neuvotteluissa valtion kanssa. Päätöksessä luovutettiin nimittäin tuo 24,4 hehtaarin alue ilman omistusoikeutta valtion käyttöön niin pitkäksi ajaksi kuin siinä seminaaria pidetään. Muissakin asioissa, muun muassa Raahe-Lappi (nyk. Tuomioja) rautatien ja sen tuloon läheisesti liittyvän Lapaluodon sataman rakentamisessa isoisä oli keskeisesti mukana.

Isoisänikin oli ollut nuorena virkamiehenä Lapissa. Hän liittyi lestadiolaisiin ja oli myöhempinä aikoina nuoremmassa suunnassa. Kun hänen toinen vaimonsa Johanna Elisabet o.s. Ryselin, oli samanhenkinen, majoittuivat kaikki Raahessa käyneet lestadiolaiset saarnamiehet Rehnbäckillä Brahenkatu 9:ssä (silloisen Pakkahuoneenkadun varrella). Lestadiolaisuus oli karua eikä suosinut esimerkiksi kukkien asettamista ikkunoille. Hanna-isoäiti oli kuitenkin oululaisen kauppiaan tyttärenä tottunut tällaiseen tapaan ja pani sen toimeen kodissaan Raahessakin. Saarnamiehet eivät kuitenkaan uskaltaneet siihen puuttua. Näin on minulle kertonut Aino-tätini.

Rehnbäckin lapsista jäivät Raaheen Iivari ja Maiju. Maiju-täti meni vuonna 1913 naimisiin seminaarinlehtori, myöhemmin seminaarinjohtaja Väinö Robert Konstantin Helteen kanssa ja isäni Iivari vuonna 1915 fil. maisteri Ruth Anna von Pfalerin kanssa. Molempiin perheisiin syntyi viisi lasta. Kanssakäyminen oli vilkasta niin seminaarin kauniilla alueella kuin kotitalossani Brahenkatu (Pakkahuoneenkatu) 8:ssa.

Rehnbäckin sisaruksista vanhin, vuonna 1879 Oulussa syntynt Anna oli myös ensimmäiset työvuotensa Raahessa, toimien Raahen kaupungin kamreerina 1899–1907, minkä jälkeen mentyään naimisiin 1908 sittemmin sähkötekniikan professoriksi tulleen Mikko Heikinheimon kanssa muutti Etelä-Suomeen.

Iivarin ja Maijun lapsista vain minä, Iivarin vanhin poika olen jäänyt Raaheen. Jälkeläiseni ovat Etelä-Suomessa, Saksassa ja näinä vuosina myös Pohjois-Amerikassa, jossa ovat muun muassa kolme neljännen polven jälkeläistäni. Kesäaika vetää kuitenkin kaikkia tänne Raaheenkin.

Isä-Iivari toimi seminaarinlehtorina vuosina 1911–48. Hän väitteli vielä 1930 tohtoriksi maatalous- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa, mikä liittyi hänen voimakkaaseen maanviljelysharrastukseensa. Hän oli myös pitkät ajat mukana Raahen kunnalliselämässä toimien isänsä tavoin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana ja rahatoimikamarin puheenjohtajana. Äitini kuoltua 1953 hän muutti muutaman vuoden kuluttua Ouluun, jossa meni uusiin naimisiin 1959 Kaisa Matilda Törmän kanssa. Isä kuoli Oulussa 90-vuotiaana vuonna 1975.

Minä olen sitten yksin jatkanut suvun perinteitä Raahessa. Valmistuttuani sodan aikana (Uhtuan suunnalta opintoloman saatuani) vuonna 1943 ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneena asetuin sitten taas Raaheen. Nuoremmat sisarukset opiskelivat vielä silloin ja asettuivat sitten työpaikoilleen Etelä-Suomeen. Kunnallisessa elämässä olin Raahessa yhteensä 42 vuotta, niistä kahdeksan kaupunginvaltuuston jäsenenä vielä eläkevuosinani. Sodan jälkeen aloitin ansiotyöni Saloisten piirin v.t. nimismiehenä, jolloin sen piiriin kuuluva Pyhäjokikin tuli entistä tutummaksi. 1946–1950 olin päätoiminen asianajaja, 1950–1961 Raahen kaupungin pormestari ja 1961–1979 Raahen kaupunginjohtaja.

Tässäpä olen lyhyesti kertonut sukumme yhteyksistä Raaheen. Niitä yhteyksiä on ollut jo kolmen kuluneen vuosisadan aikana. Ja sukumme jäsenet ovat antaneet oman panoksensa tämän seudun elämään.

Näin vanhemmalla puolella elämää ajatus kääntyy yhä enemmän menneisiin aikoihin, pohtimaan myös sukuperinteitä. Tunnen hyvin tämän seudun asujaimiston ja sen luonteenominaisuudet. Oma sukumme on tuonut tänne ennenkaikkea eteläpohjalaisia luonteenpiirteitä ja niitten kautta vaikuttanut seudun kehitykseen. Myös uskonnollisuuden pohja on vaikuttanut sukumme toiminnassa. Sitä kautta uskon tulleen siunausta monen polven takaa.