Oulun Hellman-suku
200-vuotismuisto 12.6.1816 – 12.6.2016




Kesäkuun 12. päivänä 2016 juhlittiin Oulun Hellman-sukuseuran kantaisän, viljamasiininhoitaja Fredrik Mauritz Hellmanin, 200-vuotissyntymäpäivää, jonka muistoksi tämä juhlajulkaisu on toimitettu.

Kirjassa kerrotaan Hellmanin virkaurasta ja Henrika Carolina Cannelinin kanssa perustetun perheen vaiheista Ylitorniolla, Pyhäjoella ja Oulussa. Siinä muistellaan kantaperheen arkea ja juhlaa, työtä ja lomanviettoa, ja kuvaillaan lestadiolaisen herätysliikkeen voimakasta vaikutusta perheen elämään.

Suvun yhteisiä rientoja, erityisesti sukuseuratoimintaa, käydään laajasti läpi, ja kantaperheen yritystoimintaa taustoitetaan lehtileikkeiden avulla.

Yksitoista perheen kolmestatoista lapsesta varttui aikuiseksi. Kirjassa on heistä ja useimmista Hellmanien 68 lapsenlapsesta omat artikkelinsa.

Fredrik Mauritz Hellmanin syntymää seuranneiden kahden vuosisadan aikana hänelle syntyi 1743 jälkeläistä seitsemässä polvessa. Näiden perustiedot on koottu kirjan lopussa olevaan jälkipolvimatrikkeliin.

Toimittajat: Pekka Hellemaa, Petri Hellemaa ja Suvi Kauhanen
© Oulun Hellman-sukuseura
Ulkoasu ja taitto: Seppo Mahlman
Tuotanto: Printway Oy, Vantaa 2017
ISBN 978-952-93-8941-4
540 sivua, noin 400 kuvaa


”Minusta kirja oli yllättävän kookas, ulkoasu ja ladonta mallikas ja valokuvat hämmästyttävän hyvin onnistuneet vanhasta kuvamateriaalista.”

Olli Koskimies (1224)

”Kirja on kaunis, värityksineen, tekstin ja kuvien vuorotteluineen ja selkeyttävine karttoineen. Kirjan rakenne, sisällysluettelo ja henkilöhakemisto avaavat sisällön helposti hahmotettavaksi.”

Paula Kosonen (6411)

”Kirja on upea. Tyylikäs, hienostunut ulkoasu, erinomainen tekninen toteutus / taitto, kuvien laatu ja katseltavuus, kirjan tasokas materiaali, huikea sisältö runsaine asioita elävöittävine haastatteluineen ja kertomuksineen ..., mitä muuta sukukirjalta voisi enää toivoa?”

Lea Zenger (9131)


Korjauksia sukukirjaan (päivitetty 19.12.2017)